Lahjoituksella tuet
lastenosaston toimintaa

Näin lahjoitat

Lastenpsykiatrian isä-poikatoiminnan Ahvenanmaan retki 10-13.6.2010

Lastenosastojen tuki ry.n suosiollinen avustus mahdollisti jo kolmannen kerran isä-poikatoiminnalle retken Ahvenanmaalle 10.-13.6.2010.

Isä-poikatoiminta on lastenpsykiatrista ryhmätoimintaa, jonka tarkoituksena on antaa pojille ja heidän isilleen yhteisiä kokemuksia, koetella turvallisissa puitteissa rajojaan ja pojat ovat voineet harjoittaa ryhmässä olemisen taitoja. Isille tärkeäksi on muodostunut olla vertaisryhmässä muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien isien kanssa ja jakaa kokemuksia keskenään. Ryhmä on painottunut liikuntaan ja seikkailuun luonnossa, pääosin toiminta tapahtuu Keski-Suomen ympäristössä kansallispuistoissa ja mökeillä. Lastun antamat lahjoitukset ovat sitten antaneet myös laajemman kokemuksen lähes ”ulkomaille” suuntautuneella retkellä.

Mukana matkalla oli 6 isä-poikaparia ja lähdimme torstaiaamuna jo aamuyöstä bussilla kohti Turkua, josta matkamme jatkui lautalla Maarianhaminaan. Perillä yövyimme 20 kilometrin päässä kaupungista viehättävällä merenranta-alueella, jossa pihan puitteet olisivat mahdollistaneet monenlaiset liikunnalliset harrasteet. Mutta perjantaina alkoi sade, joka käytännössä jatkui koko retkemme ajan, joten ulkopeleihin ei ollut paljon mahdollisuuksia.

Mutta ei se reissua pilannut, muutimme suunnitelmia joustavasti kelien mukaan. Silloin kun taivas rakoili olimme ulkosalla, kun taas satoi kiertelimme bussilla Ahvenanmaan pääsaarta ja kävimme Maarianhaminan kylpylässä. Tutustuimme myös Safaripuistoon strutseineen ja villisikoineen.

Lauantaina onneksemme taivas aukeni sen verran, että pääsimme purjealuksella saaristoon, tosin moottorilla, koska tuuli oli liian kova purjeiden käyttämiseen. Lapset ja heidän isänsä saivatkin melkoisen kokemuksen siitä, minkälaista on saaristossa liikkuminen veneellä kun luonto oikein näyttää voimiaan. Onneksi ei kukaan tullut kuitenkaan merisairaaksi, vaikka naamat muuten olivatkin välillä kalpeina ja rystyset valkeina pidimme kiinni reelingistä.

Aamu- ja iltapalat teimme porukalla majapaikassamme, muuten ruokailimme matkan varrelle osuneissa ruokapaikoissa. Mielenkiintoista retkillämme on ollut se, että pojat käyttäytyvät niillä esimerkillisen hienosti. Ryhmämme ei todellakaan erotu mitenkään muista matkailijoista, vaikka monilla pojista ongelmat ovat ”kotioloissa” sitä luokkaa, ettei edes yksinkertaisista arkitoimista tahdo tulla mitään.

Kiitämme Lastua siitä, että saimme tämän reissun mahdolliseksi ja välitän tässä samalla kiitokset kaikille lahjoittajille tärkeästä tuesta.

Isä-poikatoiminnan puolesta:

Esko Mälkki

sairaanhoitaja/perheterapeutti

Lahjoita

Voit kohdentaa lahjoituksesi halutessasi. Viime vuonna lahjoitetuista varoista 97% meni suoraan lapsille.

Lahjoita

Keräyskohteet

Lastenosastoilla on jatkuvasti suuri menekki pienillä reippauspalkinnoilla, joita voivat olla esim. pienet figuurihahmot, vihkot, kynät, kumit jne.

Lue lisää keräyskohteista