Lahjoituksella tuet
lastenosaston toimintaa

Näin lahjoitat

Osuukauppa Keskimaan Ilo auttaa -kampanjan kautta tuntuva lahjoitus Lastu ry:lle

Kampanjassa lahjoitetaan 131 074 euroa, euro per asiakasomistaja, lasten, perheiden ja vanhusten arjen parantamiseen Keski-Suomessa. Toteutuskumppaneiksi kampanjaan pyydettiin viisi järjestöä: Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki ry. eli lyhyemmin Lastu ry., Olympiakomitean Lasten liike - iltapäiväkerhot, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti, SPR ja Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry.

− Saimme viime vuoden hyväntekeväisyyslahjoituksesta runsaasti positiivista asiakaspalautetta ja opimme, että yhdistämällä voimamme pystymme aidosti auttamaan eri kohderyhmiä ja saamme yhdessä hyvää aikaan. On hienoa, että asiakkaiden joululahjan voi toteuttaa myös näin, kertoo Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä. Lahjoituksella varmistettava toiminta toteutuu pääosin koko vuoden 2019 aikana.

– Osuuskauppa Keskimaan lahjoitus mahdollistaa monia kivoja asioita lasten ja perheiden viihtyvyyden turvaamiseksi sairaalajaksojen aikana. Lastu ry:n kautta lastenosastoilla järjestetään kuukausittain mm. sairaalaklovnien vierailuja, hankitaan reippauspalkintoja ja mahdollistetaan perheille iloista yhdessä oloa sairaalakäyntien ajaksi. Lastu ry:n ja ennen kaikkea sairaalan pikkupotilaiden puolesta kiitän lämpimästi Osuuskauppa Keskimaata tuntuvasta lahjoituksesta, iloitsee yhdistyksen varapuheenjohtaja Antti Niskanen.

Lahjoituksen kohderyhmät valittiin Keskimaan henkilökunnan ehdotusten pohjalta. Henkilökunnan edustajat toimivat myös kampanjan kertojina.

Lisätietoja

Lastu ry.
puheenjohtaja Joni Vesalainen, p. p. 044 583 1898, joni.vesalainen@sjk.fi
varapuheenjohtaja Antti Niskanen, p. 050 564 8526, antti.niskanen@jkl.fi

Osuuskauppa Keskimaa
toimitusjohtaja Antti Määttä, p. 050 522 1011, antti.maatta@sok.fi

Lahjoita

Voit kohdentaa lahjoituksesi halutessasi. Viime vuonna lahjoitetuista varoista 97% meni suoraan lapsille.

Lahjoita

Keräyskohteet

Lastenosastoilla on jatkuvasti suuri menekki pienillä reippauspalkinnoilla, joita voivat olla esim. pienet figuurihahmot, vihkot, kynät, kumit jne.

Lue lisää keräyskohteista